Nuukuusviikolla pohditaan kestävää taloutta ja rohkaistaan ekologisesti kestäviin elämäntapoihin
Tiedote, julkaisuvapaa 19.4.
Nuukuusviikon julistenäyttely esittelee ekologisesti kestäviä elämäntapoja, joita toteutetaan Suomessa
Nuukuusviikolla pohditaan kestävää taloutta ja rohkaistaan ekologisesti kestäviin elämäntapoihin
Nuukuusviikkoa, jokakeväistä ekologisen kulutuksen teemaviikkoa, vietetään 19.-25.4.2010. Kierrätysliikkeen järjestämä Nuukuusviikko rohkaisee tänä vuonna valitsemaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä elämäntapavalintoja. Esillä ovat arkielämän kestävät valinnat, joiden mukaisesti monet suomalaiset elävät tälläkin hetkellä maaseudulla ja kaupungeissa.
Teemalla "Vähemmän kulutusta - enemmän elämää" halutaan korostaa, että ekologisesti kestävät elämäntavat eivät välttämättä vaadi luopumaan sellaisesta, joka on yksilölle elintärkeää. Viikolla keskustellaan myös kohtuustaloudesta vaihtoehtona nykyiselle kestämättömälle talousjärjestelmälle, joka perustuu luonnonvarojen ylikulutukseen eikä edes lisää hyvinvointia odotetulla tavalla.
- Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen torjumiseksi sekä oikeudenmukaisen ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan toteutumiseksi on supistettava radikaalisti luonnonvarojen kulutusta, sanoo Nuukuusviikon koordinaattori Senni Luosujärvi .
- Kohtuullistamalla henkilökohtaista luonnonvarojen kulutusta tavoilla, joissa korostuu yhteisöllisyys, itse tekeminen ja omaehtoisuus, voi lisätä itsensä ja ympäristön hyvinvointia, kertoo Maan ystävien puheenjohtaja Tiina Ahokas
Teemaa tuodaan esille "Vähemmän kulutusta - enemmän elämää" -julistenäyttelyn muodossa. Näyttelyn visuaalisen ilmeen on toteuttanut Juho Hellsten. Näyttelyssä esitellään ihmisiä ja yhteisöjä, joiden elämänvalinnat vähentävät luonnonvarojen kulutusta asumisessa, ruuanhankinnassa, liikkumisessa ja työnteon järjestämisessä. Samalla valinnat ovat heidän mielestään nostaneet elämänlaatua arjen elämyksellisyyden kautta. Näyttelyssä esiteltyjen henkilöiden haastattelut voi lukea www.nuukuusviikko.fi-sivulla 20.4 alkaen.
Nuukuusviikko näkyy eripuolella Suomea pääkaupunkiseudun lisäksi mm. Rovaniemellä, Vaasassa, Lohjalla, Kuopiossa, kirjastoissa ja Kierrätysliikkeen jäsenjärjestöjen toiminnassa. Tapahtumien ja Vähemmän kulutusta - enemmän elämää-teemanäyttelyn tiedot löytyvät Nuukuusviikon tapahtumakalenterista: http://www.nuukuusviikko.fi/tapahtumat.
Vähemmän kulutusta – enemmän elämää - näyttely on esillä 24.-25.4. Kierrätystehdas-tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla, joka on suurin Nuukuusviikon aikana järjestettävistä tapahtumista. Viikkoa vietetään myös kulutus.fi-sivustolla, jossa ilmestyy aiheeseen liittyviä kirjoituksia.
Lisätietoja:
Senni Luosujärvi, Nuukuusviikon koordinaattori
senni.luosujarvi@maanystavat.fi, puh 0400 911 891
Tiina Ahokas, puheenjohtaja Maan ystävät,
tiina.ahokas@maanystavat.fi, puh.040 826 8421
Ruotsiksi:
Ulf Särs, Emmaus Helsinki,
ulsars@gmail.com, puh. 050 564 1833