NUUKUUSVIIKKO KESKITTYY EKOLOGISEEN ELÄMÄÄN
Kierrätysliike tiedottaa 22.3.2010 Vapaa julkaistavaksi
Nuukuusviikkoa, jokakeväistä ekologisen kulutuksen teemaviikkoa, vietetään 19.-25.4.2010. Kierrätysliikkeen järjestämä Nuukuusviikko pureutuu tänä vuonna ekologisesti kestävään elämäntapaan. Viikon teemana on ”Vähemmän kulutusta - enemmän elämää”. Nuukuusviikon järjestää Kierrätysliike, joka koostuu 20 kansalaisjärjestöstä.
Teemalla "Vähemmän kulutusta - enemmän elämää" halutaan korostaa, että ekologisesti kestävät elämäntavat eivät välttämättä vaadi luopumaan sellaisesta, joka on yksilölle elintärkeää. Päinvastoin, ekologisesti kestävillä valinnoilla voi nostaa elämänlaatua elämyksellisyyden, yhteisöllisyyden ja itse tekemisen kautta. Esillä ovat yksilöiden ja yhteisöjen arkielämän kestävät elämänvalinnat, jotka vähentävät luonnonvarojen kulutusta asumisessa, ruuanhankinnassa, liikkumisessa ja työnteon järjestämisessä.
- Nuukuusviikon tarkoituksena on rohkaista suomalaisia vähentämään henkilökohtaista luonnonvarojen kulutusta. Lähtökohtana on, että Suomen olosuhteissa on mahdollista elää kestävästi luontoa ja toista ihmistä kunnioittaen. Esiteltävistä elämäntaparatkaisuista voi ottaa vinkkejä omaan arkeen, luopumatta hyvinvoinnin kannalta merkittävistä asioista, kertoo Nuukuusviikon koordinaattori Senni Luosujärvi.
Nuukuusviikolla julkistetaan teemanäyttely, joka käsittelee yksilöiden ja yhteisöjen kestäviä ratkaisuja asumisen, ruuan, liikkumisen ja työnteon näkökulmasta. Lisäksi eri paikkakunnilla järjestetään tutustumisvierailuja ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviin yhteisöihin sekä työpajoja. Tapahtumat on koottu www.nuukuusviikko.fi/tapahtumat -sivulle.
Suurin Nuukuusviikolla järjestettävä tapahtuma on Kierrätystehdas Kaapelitehtaalla 24.-25.4.2010. Viikkoa vietetään myös Luonto-Liiton Kulutus.fi -blogissa: http://www.kulutus.fi.
-----------------------------------------------------------------------
Nuukuusviikon järjestää Kierrätysliike, joka koostuu 20 kansalaisjärjestöstä. Viikon teemoista on ilmestynyt tiedotusvälineiden käyttöön laadittu tietopaketti: http://www.nuukuusviikko.fi/pressi jonka pohjalta on helppo tehdä aiheesta juttusarja tai valita teemoista kiinnostavin. Pressisivulta löytyy myös kuvia, joita voi hyödyntää vapaasti.
Lisätietoja:
Senni Luosujärvi, Nuukuusviikon projektikoordinaattori, senni.luosujarvi@maanystavat.fi, puh. (02) 231 0321
Ruotsinkieliset yhteydenotot:
Ulf Särs, Emmaus Helsinki, ulsars@gmail.com, puh.050 5641833