Tee aloite!
Eräs Kierrätysliikkeen toimintamuoto on aloitteiden tekeminen mm. kunnille ja yrityksille. Aloitteita voi tehdä kuka vaan - yksin tai vaikkapa jonkin yhdistyksen puitteissa.
Mieti miss�uuraa l�n ep�hta ja ryhdy aloitteelliseksi! Jos et ole ennen laatinut kuntalaisaloitetta, niin tekstin lopusta l�y yksinkertainen mallialoite.
T��deoita yhteisk�t�dollisuuksien parantamiseen t��iksi aloitteiksi:
- Kuntaan laadittava vuokraus-, lainaus- ja yhteisk�t�veluita (palveluiden tarjontaa ja niiden k��y��esittelev�pas
- Kuntaan perustettava lainasto (esim. mehumaijat, hy�asvikuivurit)
- Kunnan nuorisotoimeeen perustettava retkeilyv�nelainasto esim. kerhojen ja partiolippukuntien k�t�
- Kunta, taloyhti�i huoltoyhti�isi ryhty�uokraamaan haketinta asukkaille.
- Kuntaan hankittava laina-astiasto
- Kunnan vuokraamiin tiloihin kertak�t�iakielto.
- Koulujen keitti�a astiat iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikana harrastuskerhojen ym. k�t�
- Kunnan kierr�skeskukseen perustettava pukulainaamo koulujen ja kerhojen k�t�/li>
- Kaupugissa otettava k�t�lainapy� (py� voivat olla esim. nuorisopajoissa kunnostettuja)
- Kirjasto voisi ryhty�ainaamaan muutakin kuin kirjoja ja �itteit�esimerkiksi Helsingiss�oistakin kirjastoista saa lainata my�asseja, sateenvarjoja ja taidetta)
- Kunnassa teht� kartoitus vuokrauskelpoisista k�t�tt�t�ummonm�st�ms.
- Ty�kalla selvitett� mahdollisuuksia tuotteiden tehokkaan k��dist�seen
- Taloyhti�n rakennettava yhteiset saunatilat ja/tai talopesulat ja/tai muita yhteistiloja asuntorakentamisessa (uudisrakennus ja peruskorjaus) - kunta ja rakennusfirmat
- Kunnan ateriapalvelun k�t�hankittava kestoastiat.
- Seurakunnan hautausmaalle hankittava kauniit ja laadukkaat kestohautalyhdyt (est�roskaantumista, eik�ogolla varustettua kestolyhty�annata varastaakaan)
- Kaikissa kauppaliikkeiss�tettava k�t�uudelleenk�ett�t kuljetuslaatikot.
- Kunnan liikennepalveluja monipuolistettava ja j�eistett� - linjataksit, kimppataksit, monipalveluautot
Seuraava mallialoite on vapaasti jatkojalostettavissa:
ALOITE
Keskustoimiston luonto ry, Yhteyshenkil�imi, osoite, puhelinnumero
pvm paikka
Kiertolan kunta, Kunnanvaltuusto, osoite, postiosoite
Asia: KUNNAN J�ENEUVONNAN K�TT�N LAADITTAVA OPAS LAINAUS-, VUOKRAUS- JA YHTEISK�TT�ALVELUJEN TARJONNASTA
J�lain 4 pyk�n mukaan kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava siit�ett��tt�yntyy mahdollisimman v�n ja ettei j�eest�iheudu merkityksellist�aittaa tai vaikeutta j�huollon j�est�selle eik�aaraa tai haittaa terveydelle tai ymp�st�. Viranomaisen tulee erityisesti omassa toiminnassaan edist�em. periaatteiden toteutumista.
J�lain ensisijaista yleist�uolehtimisvelvollisuutta voidaan edist�kattavalla neuvonnalla ja tiedotuksella, toimimalla itse esimerkkin�ek�arjoamalla kuntalaisille mahdollisuuksia toimia j�eiden synty�hk�ten.
Tuotteiden tehokkaan k��dist�nen on er�j�eiden synnyn ehk�yn keino. Kun kaikkia tuotteita ei tarvitse ostaa itselle, luonnonvaroja s�tyy tuotannossa ja j�eit�yntyy v�mm� Alan yritykset edustavat kest�n kehityksen mukaista palvelutoimintaa, joka ty�st� mutta kuluttaa ymp�st�ain v�n. J�est� yll�t� tuotteiden lainaus ja vuokraus on t�e�sa paikallisia sosiaalisia verkostoja, jotka yll�t�t yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sosiaalista p�maa.
Keskustoimiston luonto esitt�Kiertolan kunnalle, ett�e laatii j�- ja ymp�st�vonnan k�t�oppaan lainaus-, vuokraus- ja yhteisk�t�velujen tarjonnasta kunnan alueella.
Toivomme, ett�sia k�tell� kunnanvaltuustossa ja saatetaan toimenpiteit�arten asianomaisen lautakunnan valmisteltavaksi.
Kunnioittaen,
Keskustoimiston luonto ry
puheenjohtaja sihteeri